sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Vauvakuumetta ja shoppailuja

Teemun sisko Kirsikka sai noin viikko sitten vauvan ja käytiin tässä viikonloppuna häntä katsomassa Helsingissä. Oli kyllä niin suloisuuspakkaus!! <3 Itehän olin viime vuoden alkuun asti aikas päättäväinen siitä, että lapsia en halua. Ikinä. Mutta pää on alkanu pehmeneen pikku hiljaa. :D Vauvaa ei silti tulossa lähivuosina kuitenkaan luultavasti. =p

Nyytti <3



Kirsikka. Mustis Sasu tarvitsi myös huomiota.

Jori ja Maukka kissa.


Ehdinpä tolla reisulla tuhlata loput juuri saadusta palkasta. Tuntuu kuitenkin, että sain käytettyä ne suhteellisen järkevästi oikeesti tarpeellisiin hankintoihin. Tässä muutamia ostoksia. En kaikista nyt pistä kun mun mielestä niitä on kivempi esitellä sitten kun on käytössä ja saa paremman kuvan millasia on.


Aprillista tein tälläsen kirjalöydön: "Yliluonnollinen ilmiö". Sen on kirjoittanut Richard Wiseman, joka on psykologian professori ja tunnettu esimerkiksi "Myytinmurtajat" tv-sarjasta. Tässä lainaus takakannesta:

"Miksi ennustajat näyttävät tietävän kaiken elämästämme tuntematta meitä? Mikä selittää enneunet?",  --- "Psykologi ja taikuri Richard Wiseman nappaa kiinni haamun lakananliepeestä selvittääkseen, mikä saa meidät näkemään olemattomia ja miksi haluamme uskoa ihmeisiin.",  --- Kiehtova matka omaan mielikuvitukseemme ja muistuttaa, että totuus aivoistamme on tarua ihmeellisempi." Lisäksi kirjassa käsitellään silmänkääntötemppuja. Kuulostaa todella lupaavalta!

Spiritstoresta
Hameet ja rannerengas: spiritstore Vyö: Cybershop

Spiritstoresta myöskin

2 kommenttia:

  1. Aww <3 mäki olin vielä vähän aika sitten varma etten ikinä hommaa lapsia mut on mullaki ollu nyt vauvakuumetta.. Tosin kannattais varmaa se aviomies olla eka :D mut kesällä saan pikkusiskon nii pääsen sitä sit hoitamaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii varmasti ihanaa! Onnee jo etukäteen. =)

      Poista