keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

MoChin maistelua kera Mario


Puljuun oli uutuutena saapunut nämä energiajuomat. Oli niin siistejä, että täyty heti pistää tilaukseen. =) 4,90e maksaa kappaleelta. Japanissa oli vaikka kuinka hienoja ja erikoisia tölkkejä. Suomessakin sais useemmin löytyä tälläsia veikeyksiä kauppojen hyllyiltä!

1. Mario Power up 4/5
Näistä kolmesta parhain maku. Jotenkin tosi tutunmakunen, mutta vaikea kuvailla. Karkkimainen ja ripsaus kirsikkaa.

2. Donkey Kong Jungle juice 2/5
Marjamehumainen, mutta jotenkin melko mauton. Ihan jees.

3. PAC-MAN 1/5
Vahvalta sekamehulta maistui. En kovinkaan tykänny. Hienoin tölkki kuitenkin. =p


Mochi

Mochi on japanilainen riisikakku, joka on tehty survotusta riisimassasta. Mochia syödään ympäri vuoden, mutta niitä syödään erityisesti uuden vuoden aikaan. Mochia käytetään esimerkiksi karkkeina kuten alakuvassa mansikkamocheja. Mochin ympäröimiä jäätelöpallojakin tehdään, mutta en oo vielä päässy maistamaan. =9



Tuonkokosia pallukoita.

Tuo on kyllä niin samettisen sileäntuntunen. Ekan kerran kun maisto niin tuntu kyllä hiukka oudolta syödä kun oli niin jännä koostumus. Se on niinkun viinikumikarkin tapanen, mutta ei yhtään sitkeää. Aikas makeita ja täyttäviä myöskin, joten paria enempää en ainakaan ite pysty ahmimaan.


Suolanenkin versio löytyy. Ne ei tosin mee kyllä alas.. x.x Sisältää paputahnaa ja on väkevän makusia. Toisaalta oon aika nirso ruoan suhteen, joten ehkä muut voi tykätä.

Niille ketkä uskaltautuvat testaamaan, niin näitä ja karkkimocheja löytyy aasialaisista kaupoista.

Tässä suolaisia mocheja:


2 kommenttia:

  1. Maistoin kerran noita makeita mocheja kun olin Hollannissa. Sain varmaan puolikkaan syötyä, kun se maistui ihan tiskiaineelta eikä toi koostumuskaan ollut ihan mun juttu x) Kaverit kyllä veteli noita ihan onneissaan...

    VastaaPoista
  2. Hii voihan sen noinkin kuvailla. :D Mut verrattuna edellisiin karkkimocheihin niin noi oli kyllä parhaimpia. Maistu aikalailla normikarkeille, mutta koostumus eri.

    VastaaPoista