keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Con asut vuosien varrelta

Coneissa on tullut käytyä jo useamman vuoden ajan. Ensimmäinen taisi olla Ropecon joskus hmm 5(?) vuotta sitten. Mainokseen törmäsin jossain ja lähdin kun näytti olevan niin paljon kiinnostavaa ohjelmaa. Ja parhain con se onkin edelleen. <3 Manga/Anime/Japani alkoi jo kiinnostaa ennenkuin yhtäkään mangaa oli Suomessa julkastu, kun kuuli sanan anime ja huomasi että lapsuuden parhaat sarjat kuten Candy Candy ja Superperhe ovat juuri sitä. Ranma 1/2 taisi olla ensimmäinen manga mitä tuli luettua. Lopulta vaan kävi niin kalliiksi ostella niitä eikä lähikirjastoon heti niitä ilmaantunut. Joten jossain vaiheessa sen takia jäi lukeminen vähemmälle. Nythän mangaa on jo melko laajastikin saatavana kirjastoissa.


En nyt sinänsä tällä hetkellä katso paljoa animea tai lue mangaa, mutta aihe kuitenkin kiinnostaa. Ja Japanin kulttuuri ja muoti ylipäätään. Juuri senkään takia ei ole tullut oltua mikään hahmo (paitsi Coraline) ja koska oon vaan niin surkea käsitöissä. Täytyy siis olla hahmo jossa ei ompelukoneen äärelle joudu ainakaan kovin paljoa. x) Eniten tykkään coneissa käydä luennoilla ja pelailla lautapelejä, mutta on niitä hienoja asuluomuksiakin kiva katsella. Myös se että voi pukeutua vielä vapaammin mitä yleensä ja se yleinen tunnelma. Vaikka ei asut sinne pakollisia ookaan niin kyllä ainakin itsellä on kuitenkin vähä orpo olo jos ihan normi farkuissa on.

Ropecon 2008.
Haa en meinannu kehtaa laittaa tuota ylläolevaa kuvaa.. Mitkä ihmeet noi silmäjutut tossa on. :D Tuo tais olla toinen ropecon missä olin.

Ropecon 2009 vampyyriviritelmä.
Coraline Ropecon 2009
2010 Animecon pakkopaita hihhuli

2010 Ropecon
Animecon 2011 - Gloomy bear kigurumi
Tracon 2011
Viime viikonloppuna oli Desucon, mutta jouduin olemaan töissä, plööö. xp Teemu kuitenkin oli siellä ja oli itsensä kuvauttamassa siellä kuvauspalvelussa. Siellä kuvauspalvelusta jakoivat käyntikortteja ja Teemulle sattu sellanen kortti missä mä olin takakannessa!! :D Sillai kyllä aika sattumaa kun niissä on niin paljon eri ihmisten kuvia ja Teemun kavereilleki oli tullu eri kuvat. Oli alkanu sitten selittään et oon sen vaimo eikä ne meinannu uskoa ees eka et niin oli sattunu mut Teemu näytti sormusta niin kyllä ne sit usko lopulta ja ihmetteli asiaa. =p Tässä siis tämän vuoden alulta asu.


















Desucon 2012
Tämän vuoden asun teema on scifi ja se olisi tarkoitus pukea seuraavaksi Kuopion Animeconiin. :) Ehkäpä törmätään siellä!

6 kommenttia:

  1. Toi sun kissatyttökuva sai mulle jotain ihme deja vu-viboja ja sit keksin!! Onks sun miehen nimi Teemu? Mun mies (Patrick) ja Teemu on ollu lentokentällä turvatarkastajina samaan aikaan! It's a small world! Haha! :DD

    VastaaPoista
  2. pariin kuvaan lipsahtanu väärä vuosiluku (:

    VastaaPoista