keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Lahjoja lahjoja


Hirveän suuret pahoittelut kun ei on täällä suunnilla ollut niin hiljasta!! =/ Meillä oli muutto + remppaa tossa muutaman kk ajan ja kaikki muu jäi sitten vähemmälle. Kiitoskaikille ihanille, jotka ootte jaksanu pysyä kaikesta huolimatta lukijalistoilla. <33 Nyt kyllä buusti fiilis ehtii taas bloggailla. :) Joten päivityksiä tulossa taas enempi normaaliin tahtiin.

 Hääpäivä oli jo lokakuussa, mutta sillon alottelin tekeen tätä kirjotusta niin tokihan sen julkasen teillekin.

Alkuseurusteluvuosi meni jotenkin hitaammin. Kai kun siinä samalla oli myös uusi nykyistä hiukka rankempi työpaikka ja suurin osa vapaa-ajasta kului matkustaessa toisen luokse. Tää vuosi naimisissa on kuitenkin menny todella nopeeta! Tuntuu ettei olla siltikään ehditty olla tarpeeksi yhdessä vaikka lähes kaikki vapaat yhdessä kuluukin. Noh, onhan se varmaan hyvä merkki ettei kyllästytä. x) 
Päätettiin ettei viikonloppuna pakkailla tai tehdä mitään rankkuustöitä vaan otetaan rennosti heti perjantai- illasta alkaen. Teemu oli varannut yhtenä lahjana liput Tampereen teatterin "Veriveljet"- musikaaliin. Ihanaa oli päästä pitkästä aikaa teatteriin ja varsinkin musikaaliin! 


”Kai lienet kuullut kohtalosta Johnstone-kaksosten.
Oli veli veljensä kaltainen.
Äidin kohdun jakoivat he kaksistaan.
Mut vain toisen kasvatti hän helmoissaan.”

Tarina kertoo veljeydestä, ystävyydestä, köyhyydestä ja rakkaudesta. Musiikki oli viihdyttävää, näyttelijät taitavia (Teemu tykkäsi erityisesti kummeleista tutusta Risto Korhosesta, joka kyllä kieltämättä vetikin hyvin roolinsa) ja kertojana toimi Uniklubista tuttu laulaja Jussi Selo. Noin kaksi ja puolituntinen esitys meni todella nopeasti, mutta silti esityksestä jäi puuttumaan jotain. Oli se ihan hyvä, mutta tarinassa olisi silti saanut olla enemmän mielenkiintoisia juonikuvioita.



Vanhemmilta saatiin lahjaksi 80e lahjakortti Coussicaan ja se me päätettiin heti lauantaina aamulla käyttää. (Otettiin siinä kävelymatkalla uudesta takista kuvia, mutta näätte ne seuraavassa päivityksessä.) Alkupalaksi otettiin herkulliset valkosipulietanat ja pääruuaksi tilasin häränsisäfilettä, joka on ollut siellä ruokalistalla jo kaksikymmentävuotta. Oli kyllä parhainta lihaa mitä koskaan oon saanu! Hinta oli lähes 30e, mutta jos haluaa herkutella niin kannattaa maistaa. Otin sen lihan mediumina ja oli kyllä todella mureeta.



Lauantaina vihdoin tuli se päivä kun sai antaa hääpäivälahjoja. =d Alotettiin jo kesän alussa pikku hiljaa ostelemaan lahjoja. Ja kyllä niitä aikamoinen kasa sitten kertyikin. ^^

(Pahoittelut huonosta kuvanlaadusta/taustoista)

Porukoilta saatiin pahvilaatikko postista, josta löytyi nämä ja Vaasan Kantarellis hotellin lahjakortti (Aaaaa!!! Odotan niin, että pääsen sinne. Huoneessa oma sauna ja poreamme. ^^):


Äiti halus lähettää kanssa runon minkä pikkusiskoni teki kun lähdin kotoa 6v sitten. Oli löytäny sen jostain.  Kirjottaessaan oli 13v. Sai kyllä itkemään. Oot rakas Jenni <3



Ja lisää lahjoja. Kullalle ostin nämä:


Supersankari pop-up kirja, leffoja, sarjis, steampunk-henkinen kravattineula, Green lantern valosormus jne.
Tuollaiset aika nörttipainotteiset lahjat. =) Lisäksi vaatteita: 




 Suurin osa tavaroista ebayltä. Tuon One piecin ostin pelailulöhöilyä varten. Tilailin In one nettikaupasta.

Ja sitten mun lahjoihin! ^^


Nintendo 3DS!!! Ja vielä noin monta hyvää peliä! ^^ Ja myös tuo illuusiologia vaikuttaa mielenkiintoselta. Meinasin sen jo ostaa aiemmin Turusta, mutta eipä ihme miksi Teemu esteli. =d Samsungin galaxy pocket puhelimen sain kanssa. Ei olis tullu varmaan ite ostettua kosketuusnäyttöpuhelinta, joten hyvä että Teemu sen osti. xd En vaihtais kyllä enään vanhaan. Loppuilta kului rentoillessa kynttilöiden valossa ja kattellen leffaa ja The big bang theoryä. Täydellinen viikonloppu. <33

4 kommenttia:

  1. oi miten hellyyttävä tapa että ostaa toisilleen noin paljon kaikkee pientä hauskaa ja vielä noin hyvissä ajoin hankittuja!!!^^ ihanaa 1 vuotis hääpäivää!!!:)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. ^^ Lahjoja on kyllä ihana ostaa. =) Kuha ei tarvi stressaa vaa et saa rauhassa etsiskellä.

      Poista
  2. Oiii te ootte muuttanu! :) Onnea uuteen kotiin, toivottavasti näen sen joskus ;) Ja ihanaa ihanaa 1-vuotista! <3<3 (vaikka vähän myöhässä tuleekin onnittelut :( )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!^^ (Eikä ne onnittelut vanhene ;))Tervetuloa vaan kyläilemään! <3

      Poista