keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Blue monster

Viime viikonloppuna tuli vietettyä kaverin polttareita. En ehtiny kun vasta illaksi kun oli pitkä yövuoroputki ja loppu vasta polttaripäivänä. Kuvia oli tarkotus ottaa, mutta eipäs tällä kertaa tullu otettua ainoatakaan kuvaa. Ja itekki lymyilen vaan parissa kuvassa illalta. Mutta eipä siinä, tunteikas ja hauska ilta oli sekä mukavat ihmiset. <3

Vappuna oli aikas laiska fiilis. Oli kyllä tarkotus mennä ihmetteleen meininkejä maanantaina, mutta jäätiinpäs kuitenkin kotiin möllöttämään vaa kahestaan. Noh ainakin seuraavana päivänä jakso suunnistaa torille.

Lippis: Thaimaasta
Toppi: Backstreet
Huppari: Carlings
Housut: Super lovers (ihan mahtavia vaatteita löytyy tuolta merkiltä)
Kengät: MicMac
Kaulakoru: Etsy

Uglydoll <3
Tänä vuonna päätin, että nyt on pakko saada se ilmapallo. Löytykin Tiimarista Uglydoll hirviöpallo. En nähny torilla kun yhdellä lapsella samanlaisen. xd


Laukku backstreetistä.
Pääsin ekaa kertaa ulkoiluttamaan uutta Zombilaukkua.


Teemu sanoi, ettei oo ikinä ollu autosimulaattorissa joten halusin viedä sen sinne. Se oli ihan samanlainen mitä kymmenen vuotta sitten. Kuvanlaatua ei oltu yhtään parannettu. Oli kuitenkin ihan hauska ja sai kyllä kunnolla pitää kiinni ettei lentäny kumoon siitä penkiltä.






Hiii ihana. x)

Mmm <3


Tulee kyllä kieltämättä hiukka hoppari olo noilla lököhousuilla yhdistettynä tohon lakkiin. =D Sain kehuja joltain papalta ja tänään kun oli vielä nuo housut niin bussipysäkillä mummo alkas kehumaan. En tiiä miten noi oikeen pitäs ottaa. =D Eikö niiden ennemminki pitäs vaan kurtistella kulmiaan. On se jännä.


Aikas hienoa jos jaksoit selata tän ihan loppuun asti! Kiitän. =)

1 kommentti:

  1. samaa mieltä! sil sivuston on vaan niiiiin ihania korsetteja :3 omnomnom

    VastaaPoista