Näytetään tekstit, joissa on tunniste food. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste food. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Vierailu strutsitilalla & strutsin kokkailua

"Silmien räpsyttelyä". Tuota toista ei taida oikeen kiinnostaa. :D
Olin tuossa pari viikkoa sitten ajelemassa töiden puolesta Lahdentietä Pälkäneen ohi ja siinä samassa törmäsin Syrjysen strutsitilaan. Lähdettiin sitten töistä sinne tutustumaan. Sisäänpääsymaksu oli aikuisilta 3,5e. Paikalta löyty strutsien lisäksi paljon muitakin eläimiä; kanoja,hevonen, kaneja, possuja jne.




Ruoan etsintää. Ilmassa lentävät hyönteiset kelpasi myös.








Sai kyllä tossa kuvaa otettaessa varoa ettei ne nokkase päähän. Ainaki oli sellanen tunne, että kohta napsahtaa. :D Strutseilla on jaloissa niin isot voimat, että potkulla vois tappaaihmisen. Niillähän on myös nopeusennätys kaksijalkaisissa eläimissä kun ne voi juosta 70km/h ja vieläpä puolen tunnin ajan! Jotenkin kyllä vaikutti melko pieniltä aitauksilta kuitenkin kun niin isoja lintuja kyseessä. =z Siellä oli kyllä tyhjiä isompia aitauksia joten pääsisköhän niille välillä juoksentelemaan(?). Paikassa on myös Suomen suurin kota missä on useampi pöytä ja keskellä tulisija. Sen voi vuokrata ryhmälle parilla kympillä. Ihanan tunnelmalliselta näytti sisältä. <3

Bambit
Shoppailupuoti

Myynnissä oli strutsin säilykelihaa sekä fileitä. Tossa näkyy strutsinmuna myös sivulla. Miksei niitä ollu myynnissä? :D Naaras voi munia kuitenkin 40-70 munaa vuodessa niin kai niit riittää. Tekis supermunakkaan. =p
Ostin meille pari filettä.


Strutsinlihan valmistaminen

Tarvitset:

Strutsin fileepihvejä
öljyä
mustapippuria
valkosipulia
suolaa
yrttivoita

1. Poista mahdolliset kalvot lihasta. (Noissa lihoissa ei mitään kalvoja kyllä näkynyt). 

2. Kuumenna rasva pannulla ja laita lihat siihen. Mausta haluamallasi tavalla. Me käytettiin valkosipulipippuri rouhetta, jossa oli myös basilikaa mukana. 

3. Paista liha molemmilta puolilta noin 5 minuuttia. Jätä liha kuitenkin hieman punertavaksi.

4. Voit halutessasi laittaa lihan päälle yrttivoita. Suosittelen! Sopii tosi hyvin.


Lihan voi myös valmistaa uunissa. Voi maustaa marinadissa pari päivää jääkaapissa. Tilalla suositeltiin kuitenkin, että liha on parasta paistamalla. Oli kyllä tosi hyvää! Mahtavan mureaa eikä mitään läskin/jäystökohtia. Makua voisi kuvailla ankan ja härän välimaastoon.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Maisemointia

Oon asunu aikas monta vuotta Treen suunnilla eikä koskaan oo tullu käytyä Pyynikin näkötornissa. Se on kuitenkin tosi tunnettu nähtävyys täälläpäin. Aattelin sitten viedä Teemun yllätyksenä sinne maistelemaan munkkeja kun oli molemmilla vapaapäivä.

Bikerjacket: MicMac
Hame: Spriritstore
Toppi: EMP
Kengät: Spiritstore

Tuntuu että vaik kuin monilla on tuo MicMacin takki. Mutta eipäs se haittaa kun halusin vaan jonkun saada piikikkäämmän version lisäksi. Esim. töihin parempi vaihtoehto. ;)



Jäätiin bussilla tien alkupäähän ja vähä näytti että onko täällä missään mitään tornia. Mutta sinne lopulta kuitenkin päädyttiin. Nykynen torni on rakennettu 1929 ja on 26m korkea. Ja vielä kun on ton harjun päällä mikä nousee 150m vedenpinnan yläpuolelle niin on kyllä aikas huikeet näkymät! 




Pakollinen näsineulakuva
Huipulla tuulee



Sitten päästiin pääasiaan eli munkkeihin. :D Muutama vuosikymmen sitte keksitty resepti. Sanotaan olevan Suomen parhaimpia. Löytyy myös vegeilijöille oma versio. Omsnomsss oli kyllä maineensa arvosia. ^^

tiistai 8. toukokuuta 2012

Päivän söpöysannos

Teemu toi kaupasta Nalle Puh makaroneja. Tottunu vaan käymään pienessä lähikaupassa eikä sieltä löydy tälläsiä yllätyksiä. Joten keittelin ne ja kun en ite juo teetä taikka kahvia ollenkaan ja tuollanen Totoro kuppi/lautanen tuli ostettua Ghibli museosta niin aattelin hyödyntää sen tässä.  

Sen verta kaikesta söpöydestä tykkään, että mielellään jos sais valita niin söisin aina tuollasia lasten kuviomakaroneja kun normeja.


OMSSSNoOm

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

MoChin maistelua kera Mario


Puljuun oli uutuutena saapunut nämä energiajuomat. Oli niin siistejä, että täyty heti pistää tilaukseen. =) 4,90e maksaa kappaleelta. Japanissa oli vaikka kuinka hienoja ja erikoisia tölkkejä. Suomessakin sais useemmin löytyä tälläsia veikeyksiä kauppojen hyllyiltä!

1. Mario Power up 4/5
Näistä kolmesta parhain maku. Jotenkin tosi tutunmakunen, mutta vaikea kuvailla. Karkkimainen ja ripsaus kirsikkaa.

2. Donkey Kong Jungle juice 2/5
Marjamehumainen, mutta jotenkin melko mauton. Ihan jees.

3. PAC-MAN 1/5
Vahvalta sekamehulta maistui. En kovinkaan tykänny. Hienoin tölkki kuitenkin. =p


Mochi

Mochi on japanilainen riisikakku, joka on tehty survotusta riisimassasta. Mochia syödään ympäri vuoden, mutta niitä syödään erityisesti uuden vuoden aikaan. Mochia käytetään esimerkiksi karkkeina kuten alakuvassa mansikkamocheja. Mochin ympäröimiä jäätelöpallojakin tehdään, mutta en oo vielä päässy maistamaan. =9



Tuonkokosia pallukoita.

Tuo on kyllä niin samettisen sileäntuntunen. Ekan kerran kun maisto niin tuntu kyllä hiukka oudolta syödä kun oli niin jännä koostumus. Se on niinkun viinikumikarkin tapanen, mutta ei yhtään sitkeää. Aikas makeita ja täyttäviä myöskin, joten paria enempää en ainakaan ite pysty ahmimaan.


Suolanenkin versio löytyy. Ne ei tosin mee kyllä alas.. x.x Sisältää paputahnaa ja on väkevän makusia. Toisaalta oon aika nirso ruoan suhteen, joten ehkä muut voi tykätä.

Niille ketkä uskaltautuvat testaamaan, niin näitä ja karkkimocheja löytyy aasialaisista kaupoista.

Tässä suolaisia mocheja:


torstai 15. maaliskuuta 2012

Teatteriin

Pitkästä aikaa päätettiin pitää rentoilu teatteri-ilta. Teki kyllä niin hyvää kun sai ajatukset hetkeksi edes pois töistä. Käytiin ensin syömässä Cumuluksessa. 

Omnom lehtipihvi <3 Ja ranskalaiset. xp

Saatiin porukoilta lahjaksi pari lippua Tampereen työväenteatteriin "Vuonna 85" näytelmään. Oon sen kerran sillon käyny kattomassa kun se monta vuotta sitten tuli teatteriin. Vanhempien pakottamana. Ei sillä, kyllä tykkään käydä teatterissa, mutta jotenkin toi ei vaan innostanu kun on suomalaista musiikkia. Oli ne kuitenkin niin legenda biisejä, että tiesi kaikki ja muutenkin tosi viihdyttävä esitys. En nyt tarkalleen osaa sanoa kuinka paljon eroaa siitä ensimmäisestä esityksestä, jonka sillon näin. Joitain uusia kohtauksia oli tullu ja saattaa olla että jotkin biisitkin vaihtunu.  

Keltainen ukkeli.
Onepiece: Ghost of harlem
Ruusulle kiitokset legginseistä!


Menee mulla kyllä top kolmoseen parhaimmat näytelmät mitä oon nähny heti Infernal musical 1827 ja flamman esitysten jälkeen. Tosi huikeet lavasteet ja hauskat hahmot myöskin. Käykäähän katsastamassa jos Tampereen suunnille eksytte! =)